maanantai 20. toukokuuta 2013

Hääkortti tuoreelle avioparille

Kuinka vaikeaa sitä on joskus tehdä kortti läheiselle ihmiselle? Joskus musta tuntuu siltä, kun haluaisi tehdä jotain todella hienoa mutta henkilökohtaista.
Siskoni meni vihille äitienpäiväviikonloppuna ja tottakai sitten kortti piti tehdä. Aluksi oli ajatus leimakuvasta, lainaten kaverin leimasinta mutta mieli muuttui askartelutavaroita järjestellessä.

Löysin aikoja sitten stanssaamani linnut (kiitos Kirsi) ja erikoisen "timantti"korttipohjan varastoistani, korttipohja ostettu Paperinauhasta. Jokseenkin vierastan vitivalkoista, korttipohja on kylläkin kermanvalkoinen. Lisäsin DistressInkin mustetta reunoihin, tuli korttipohjan kohokuvioinnitkin paremmin esille. Vitivalkoiset linnut myös värjäsin musteella ja suihkuttelin Glimmermistillä. Koristeiksi vain puolihelmiä ja kakkupaperi. Sisälle laitoin tekstin Paperinauhan leimasetistä ja setelitaskun.

Timantti-korttipohja

Setelitasku "timantin" takana
Tuunattu kaulin toimi vieraskirjana
Lahjaksi annoimme vielä tuunaamani kaulimen. Päällystin sen valkoisella paperilla, reunoille pitsiä. Koristeeksi iso kakkupaperi, kukkia, puolihelmiä. Väriä DistressInkin mustetyynystä, tekstit Dymolla ja leimaamalla. Ruskea nauha vain ruseteille, saa sisko sitten säätää oikeaan mittaansa. Kaulin toimi vieraskirjana. Kaikki vieraat saivat kirjoittaa nimensä kaulimeen. Häät vietettiin hienossa säässä perhepiirissä parin kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni :)