torstai 23. toukokuuta 2013

Äiteelle, mammalle ja vanhalle mammalle

Laitanpa tänne näytille kortit, jotka rustasin äitienpäiväksi tänä vuonna. Ensimmäisen koeversion tein vanhalle mammalle, mieheni mummolle siis. Leimakuvan olin väritellyt Distress Inkin tusseilla. En muistanutkaan värien vesiliukoisuutta siinä vaiheessa kun suihkuttelin Glimmermistiä päälle.... Nopsaan kuivaus talouspaperilla ja pelastin leimakuvan kimalleliimalla.




Seuraava kortti meni äiteelle, eli omalle äidilleni. Tämän kortin tein sitten Sastamalassa, Dekoreten järjestämässä askartelutapaamisessa. Ekan kortin ruusuleiman lainasin Heenulta, jonka kanssa matkattiin Sastamalaan. Kiitokset Heenulle matkaseurasta ja leiman lainasta! Stanssin olen ostanut askartelukirpparilta. Hauska tehdä välillä vähän erilaisia kortteja. Tapaamisessa oli todella mukavaa, että sitä voisi joskus toistekkin lähteä. Oli mukava nähdä livenä tyyppejä, joiden blogeja on seurannut ja sai samalla uusia askartelututtuja.




Viimeinen kortti meni anopilleni. Samalla tyylillä kuin äiteelleni eli kukkia, pitsiä. Tekstileimasimen fontti on todella kaunis, tykkään! Harvinaista kun sain kaksi korttia suht valmiiksi asti tapaamisessa :) Kiitokset seurasta ja vinkeistä Pammu, Saron, Milla sekä muut!




3 kommenttia:

  1. Onpas upeita kortteja! Ovatko nämä stanssilla tehtyjä? Itselläni on ollut haaveena vastaavanlainen stanssi, millä tuollaisia korttipohjia saisi, mutta maksavat ihan liikaa. Mutta kun katsoo näitä luomuksiasi, miettii, että olisi se sen arvoista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Stanssi on Sizzixin stanssi 657588 Card, Fancy Frame Flip-its. Joskus tekee löytyjä askartelukirppareiltas, omani ostin käytettynä. Stanssi sopii mun mielestä moneen muuhunkin, täytyy kokeilla ;)

    VastaaPoista

Kommentti piristää päivääni :)